Nyt olemme kuvien kanssa matkalla Kathmandusta Thera Kiloon ja siitä eteenpäin takaisin Amppipalin maisemiin. Tie kulki joen rantaa ja vuoriston seinämää pitkin, joitakin maanvyörymäkohtia ohitettiin, Voutilaiset olivat ohjaimissa. Olen aina rakastanut autolla ajelua uusissa maisemissa. Lapsena en koskaan halunnut nukkua autossa, vaikka oli pimeääkin, vaan halusin olla läsnä matkan teossa, valveilla isän kanssa, kun hän ajoi. Yhtään maisemaa en halunnut menettää. Joten vaikka en tästäkään matkasta muista paljon muuta kuin kuvien maisemat, imin varmasti jokaisen näkymän ja välähdyksen jonnekin aivojen poimuihin. Olen ihmetellyt, miksi nykylapset eivät tunnu välittävän autoilumaisemista (olenko väärässä?), mutta he saavat virikkeensä varmaan tv:stä ja kaupunkien hektisestä elämästä. Tiellä tuli vastaan ihmisiä ja eläimiä, sen varrella näkyi myös joen yli kaartuva riippusilta ja keinu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti